Sivut

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Syys SUPpailua hämärän koittaessa



Aurinko laski jo 18.04 maanantaina. Pääsin töistä aikaisin, joten päästiin yhdessä vesille.
Jalkaan laitoin Roxyn paksummat päntsit ja 5 millin märkäpukutossut.
Ilma oli aika viileä ja vaikka oli hanskat kädessä, niin näpit oli aika jäässä.
Myöskään ajatus märkäpuvusta ei enää ahdistanut, sen verran kylmä tuli rivakasta melomisesta huolimatta. Päätinkin ensi kerralla pukea märkkärin päälle. Se päällä ei tule niin kylmä!
Kauhean pitkää lenkkiä ei tehty(6,5 km), sillä takaisin tullessa odotti vastatuuli.
Joka tietenkin oli voimistunut takaisin tullessa, mutta onneksi ihan vain loppumatkasta.
Mutta nyt kun tietää kuinka vähissä kerrat on, nauttii joka kilometristä ja hetkestä erityisesti.
Ja väritkin on vielä kohdillaan.
Kauhean kauan valoisaa ei enää auringon laskettua riitä.
Hämärässä suppailu on ihan mukavaa, varsinkin kuin veneliikenne on huomattavasti vähentynyt.

Keilankannan silta

Jäätävän korkea silta! Vuosi sitten marraskuussa otetussa kuvassa näkyy sillan hieno valaistus.

30.11.2014 Ohut jääkerros





Saariskaupungin kanavassa oli todella tyyntä! Kesällä tuossa on ihan mahdoton trafiikki.
Viimeeksi olikin huhtikuu kun kävimme tuolla.




Takaisin rantaan tullessa katuvalot olivat jo syttyneet. Vaikka oli kylmä, mietin vain, että toivottavasti tämä ei jää tämän vuoden viimeiseksi kerraksi...



Veneet vähenee laitureilta huimaa vauhtia, kohta järvi on taas meidän! :)




Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...