Sivut

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Ale löytöjä


Kauden alkua odotellessa on aikaa päivittää ja hankkia uusia varusteita.
Löysin Wetsuit Outlet:n alesta uudet 2 millin märkäpukuhanskat itselleni.
Lisäksi ostin pienen merimiessäkin, johon saan mahtumaan hyvin kaikki tarvittavan.
Tarvitsen sitä lähinnä silloin, kun lähden kotirannasta ja vedän laudan sinne sup wheelseillä.



Hanskat ovat aika napakat ja yhdestä kohdasta  sauman pinnoite hieman repesi...
Onneksi nuo hieman löystyvät käytössä. Nämä eivät vaikuta niin liukkaille kuin edelliset.
Se varmistuu sitten vasta käytännössä.


Hienosti nämä oli ainakin pakattu. Tuli ihan mieleen merkkilaukkujen dustbag.




Palm -merkkisessä todella kevyessä merimiessäkissä on kolmen vuoden takuu.
Minun 3 milliset märkäpukuhanskat ovat samalta merkiltä.
Meidän Bilteman 20 litrainen merimiessäkki on painava ja aivan liian iso pienemmille matkoille.

Biltema / Palm

Mietin ensin 3 litraista, mutta sen mitat tuntuivat niin pienille, joten päädyin tuohon 6 litraiseen.
Nyt taas tuo tuntuu isolle, mutta saahan sen rullaamalla pienemmäksi.
Keveytensä vuoksi Palm oli lähteä tuulen mukana. Täytettynä vain kevyesti se on varmaan laitettava kiinni lautaan. Termari tai vesipullo antaa varmasti painoa tarpeeksi.
Pussin materiaali on todella ohutta ja muistuttaa vuorikangasta. Tuntuu, että voiko tuo pitää vettä...
Mutta jos nimi on drybag niin onhan se uskottava.

Wetsuit Outlet:n toimitustapa oli muuttunut. Ennen paketti tuli suoraan postilaatikkoon, mutta nyt sen toimitti DHL.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...