Sivut

lauantai 27. joulukuuta 2014

Uusin lautani

Starboard Windsup Freeride Asap 12,2 ja Quick riki 6,5

Minulle jos iskee lautakuume, niin se ei näköjään vuoden aikaa katso!
Ajattelin ensin sinnitellä kevääseen, mutta koska kautta oli tarkoitus venyttää mahdollisimman
pitkälle, niin oli kiva saada vielä jotein uutta alle. Vanhakin olisi varmasti mennyt, mutta tässä
taitaa käydä niinkuin käsilaukuissa...Joka tilanteeseen oma laukku/lauta.

Syksyllä ostamani lauta on demo lauta. En ollut itse kotona, kun lauta tuli perille.
Mies vähän varoitteli minua puhelimessa, että saatan saada raivarit, sillä laudassa on jonkin verran jälkiä.
Sanoin, että tiedostin kyllä, että lauta ei ole uusi. Kotiin päästyäni katsoin laudan läpi ja tuumasin, että
siinä ei ole mitään sellaista joka vaikuttaisi laudan käyttöön. Uskallan ostaa demon toistekkin!


Lautani toimii hyvin esim. retki sup-lautana, mutta mikä parasta tähänkin saa purjeen eli rikin ja
siitä olen eniten innoissani!
Rikaaminen on minulle ihan uusi juttu ja vietinkin hetken YouTube:ssa katsellen kokoamisohjeita. 
Kasasin (vai pitäisikö sanoa rikasin?) ja purje näytti ihan valtavalle verrattuna siihen purjeeseen, jota
käytimme Kalajoella. Eka kerrasta tulee kyllä jännää!
Sanottakkoon, että purjelauta termistö on vielä opettelun alla. Kuten myös itse lajikin.

6.12.2014 viimeinen kerta tälle vuodelle


Tykkään kovasti uudesta laudastani, olen haaveillut Starboardin laudasta ja nyt minullakin on sellainen!
Starboard Freeride Asap on paksumpi ja hieman pidempi kuin mieheni 12''0 Atlas.
Aluksi lauta tuntui älyttömän pitkälle, tietenkin kun alla oli ennen 9'6''.
Lauta on ollut aivan mahtava syksyn/talven keleihin.
Luotettavaa vakautta, sitähän niissä keleissä tarvitaan.
Purjeen kokeilu jäi ensi kesään, mutta toivotaan, että talvi menee äkkiä!

lauantai 6. joulukuuta 2014

Kausi jatkuukin!


Ihan mieletöntä! Kausi vaan jatkuu ja jatkuu!!! Rannassa oli ihmeen vähän lunta verrattuna
esim. meidän pihaan.


Tiki ukko sävy sävyyn lipun kanssa.

Tänään suppailtiin liput liehuen :) Näpit jääty aluksi taas, mutta muuten ei ollut
yhtään kylmä. Joulupukki voisikin tuoda uudet hanskat ja 7 mm tossut, kiitos.




Paikoin oli vielä ohutta jääharsoa, mutta paksumpaa jäätä ei enää ollut.
Ihan mahtava reissu, vaikka vähän satoikin lunta!

Rannassa jäätiin taas suusta kiinni paikalle saapuneen melojan kanssa. Hän oli tullut katsomaan
huomista varten onko ranta jäässä. Hän oli juuri ostanut kaksi uutta kajakkia ja huomasin saman
kiillon silmissä kuin itselläni, kun hän kertoi harrastuksestaan.



Hämärä tulee ihan huomaamatta, laitoinkin huomionauhan päälle.
Ei tuolla kyllä hirveesti muuta liikennettä näkynyt :D




Ihmiset pitää meitä varmaan ihan hulluina, mutta pitäköön! :) SUP's Up!
Hyvää itsenäisyyspäivää!


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kauden lopettajaiset?


23.11.2014

Surullistahan se on, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Toisaalta märkäpuku päällä reissaaminen, lautojen kiinnitykset katolle ja muu touhu alkaa
olla aika rassaavaa tähän aikaan vuodesta...ellei asu järvenrannalla!




Lähiranta on aika hiljanen kesään verrattuna, mutta aina siellä juttu seuraa saa.
Tänään saimme kolme kiinnostunutta avualista miestä saattamaan meitä rantaan.
Olivat nähneet meitä myös keväällä ja ihailivat kovasti, laji sai myös extreme tittelin :)
Sanoin, että tiedä tuosta extreemestä ellei putoa veteen!
Vedessä oli pieni suiro sulaa, josta lähdimme jään sekaan.
Rannasta jouduttiin pakittamaan jonkun matkaa ja tuli kyllä ihan hyvä mieli, kun
yksi rannalla jääneistä miehistä nosti meille hattua :)
Olivat kyllä aika huolissaankin meistä, joten kai tämä kausi on pakko kohta lopetella.


Pit Stop

Siltavahti


Nyt olisi ollut veneliikenteen puolesta rauha käydä kurkkaa kanavan toiselle puolelle, mutta se oli
koko matkalta riitteessä.



Jynkänvuori näyttää oikeasti paljon suuremmalta vesiltä käsin kuin tuossa kuvassa.
Huomasin heti vesille päästyäni hymyileväni ihan kuin onnellinen hullu ja siitäpä se sitten lähti,
päässäni soi Jujun Hullu ja Onnelliseksi.
Ne kuvasivatkin tätä päivää ihan täydellisesti :)


Jynkänlahden veneranta

Nautin suunnattomasti tuosta näystä, venelaituri tyhjänä eli järvi on taas meidän!



Pienissä jäissä!





Ollaan huomattu, että vesi on paljon kirkkaampaa rannassa ja pidemmälle nyt kuin kovimman
veneliikenteen aikaan kesällä.
Tosin Saaristokadun rakentamisellakin on vaikutusta Kallaveteen.


perjantai 21. marraskuuta 2014

Minulla saattaa olla jonkinlainen surf leggings pakkomielle...

Löysin Etsy:stä hauskat 'Suomi versiot'  Roxyn Under The Sun pantseistä.
Palmujen tilalla on meille tutumman näköisiä puita.
Roxyt on edelleen minun lempparit, mutta nämä oli vain niin pakko saada!
Nämäkin ovat älyttömän mukavat jalassa!
Vesillä en ole näitä päässyt vielä testaamaan, mutta en edes odota näiden toimivan niin hyvin kuin
Roxyn versiot. Roxythän on ihan ihme kangasta, kuumalla ilmalla tuntuvat viileältä jalassa ja kastuessaan
eivät kuitenkaan kylmetä kantajaansa.

Nature print leggings/yoga pants




tiistai 11. marraskuuta 2014

Isänpäivä 2014




Mies on tykästynyt TIKI -logoon ja on kauhean 'kateellinen' mun High Aspect Tiki Tech:n
lavassa olevasta logosta ja grafiikasta, mela kateutta :D
Hän on sanonutkin, että haluaisi vaatteita ja asusteita, missä tuo logo (meidän perheen epäjumala:) olisi.
Ajattelin ensin tilata jotain joululahjaksi, mutta koska Isänpäivän lahjat ovat minusta niin mukia ja sukkaa, niin en malttanut odottaa ja tilasin Rautio Sports:n nettikaupasta hupparin ja pipon Tiki style.
Pääsin myös näin itsekkin helpommalla, kun pelasin varman päälle.
Ja kerrankin olin sata varma lahjan mielukkuudesta!
Eli ainakin meillä paras lahjakauppa on Rautio Sports :)




Hassua miten itsekkin olen muuttunut harrastuksen myötä, mutta niin on myös mieskin.
Hän ei koskaan aikaisemmin olisi laittanut tarraa auton sivuikkunaan, mutta nyt miettii, minkä
Tiki ukon raaskisi laittaa ikkunaan :) Olenkin sanonut, että laita vain minkä haluat, eiköhän niitä tule lisää.
Ilokseni huomasin, että pipossa ja hupparissa tuli tarrat mukana, joten ongelma ratkaistu!

Olin lahjasta niin täpinöisäni, että meinasin möläyttää koko ajan ja teki mieli antaa lahja heti...
Näitä Kalajoen paketteja kun odotetaan meillä kuin joulua! :)
Kauniimpaa lahjapaperia paketti ei minusta tarvinnut.

5 mm

Vuosi sitten kauteni loppui Isänpäivään, katsotaan, miten käy tänä vuonna...
Kävimme Isänpäivänä suppailemassa Jynkänlahdessa, joka on aika suojaisa paikka Jynkänvuoren takia
varsinkin jos on etelätuulta.
Kaksi nuorta miestä oli hakemassa venettä pois rannasta ja kysäsivät, että
'Eikö ala olla liian kylmä tuohon hommaan?' Vastasimme miehen kanssa yhteen ääneen, että
'Ei, jatketaan kunnes jäät tulee'.
Ilma oli ihan ok, mutta paksummat tossut olisi saanut olla kuin 5mm eli
seuraavaksi on hankittava 7 milliset bootsit.


9.11.2014 Erillaista rantaelämää...

Kuvassa minun uusi Starboard Freeride Windsup, josta juttua myöhemmin.
Nyt jo voin sanoa, että tykkään laudasta kovasti ja varmasti meillä tulee olemaan hauskaa myös
purjeen kanssa, joka vihdoin saatiin hankittua!!!


tiistai 14. lokakuuta 2014

Vuoden 2013 viimeiset SUPit 10.11



Isänpäivänä sain kesken lenkin inspiksen lähteä järvelle. 
Ilma oli todella hyvä, pientä tihkusadetta lukuunottamatta (se ei minua haittaa),joten
jätin lenkin lyhyeen ja palkkasin pojan kantamaan kanssani laudan rantaan ja onneksi hän suostui!
Olin ihan onnessani koko loppu päivän ja mieskin taisi silloin tajuta, mitä tämä laji ihmiselle tekee!

Onneksi ennätin käydä hyvän sään aikana, sillä iltapäivällä tuuli yltyi niinkuin ennustettu oli.
Tuolla hetkellä tuulta oli vain 3 m/s ja ilma +3. Puuskat oli vähän enemmän, joissakin videopätkissä,
kun hiukset lepattaa vaakatasossa :) Nykyisin seuraan puuskia tarkemmin kuin alottaessani.
Ne vie äkkiä voimat jos ei ole varautunut. Liian kovalla tuulella en lähde vesille lainkaan.

Videoimalla omaa suppaustaan on myös helppo seurata omaa kehittymistä/virheitä melonnassa, vink vink.

Sain tuon märkäpuvun lainaksi ja kyllä tarkeni, märkkärikengät olisivat 
voineet olla marraskuussa paksummat kuin 3mm. Tilasinkin myöhemmin 5 milliset bootsit ja
SUPWHEELS kärrit, ettei kenenkään tarvitse enää lautaa kanniskella.

Toivottavasti tänä vuonna voidaan jatkaa kautta vieläkin pidemmälle, sillä tuskaiselle tuntui
tuostakin hetkestä odottaa pääsiäiseen asti!


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Vielä on kelejä!


Meillä Kuopiossa kävi lumet maassa jo syyskuussa ja voi miten sydäntä repi ajatus siitä, että
kyllä ne jäätkin sieltä vielä tulee! Mutta onneksi se oli vain ohimenevää ja hyviä SUPpi kelejä
on riittänyt, aina kun vain tuuli on ollut suotuisa ja olen päässyt töistä ennen pimeää :)
Veneliikennettä on vielä ihmeen paljon, joten olen suosiolla laittanut märkäpuvun päälle jos vaikka
joudun ristiaallokkoon ja tipun veteen. Puku pitää myös lämpimänä. Hieman se taas tauon jälkeen ahdisti, mutta äkkiä se unohtuu, kun pääsee vesille. Miehelle hankittiin myös puku ja tossut Rautio Sportsilta.

Auringonpalvoja ja +3 C

Aurinko laskee jo 18.17, joten hämärä tulee todella aikaisin varsinkin pilvisellä säällä.
Meillä olikin viimeeksi takakontista löytyneet huomioliivit märkäpuvun päällä, sillä
tummat märkäpuvut ei näy kovin hyvin vesillä. Seuraava puku on kyllä kirkkaamman värinen!
Olisi voinut olla myös otsalamput päässä, siltä varalta jos matkanteko venyy.

Liivit olis varmaan hyvä olla jo syksyn metsästyskausien aikaan ;)
 
Vaikka kaipaan kesää ihan älyttömästi, niin on meillä todella kaunis syksykin. 
Ja varsinkin vesillä saa nauttia väriloistosta ihan kuin satumaassa.
 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Uusin tulokas

Sain kesällä pahemman luokan lautakuumeen eikä se mennyt ohi ilman lääkitystä!
Onneksi Rautiolta löytyy lääkitys tällaisiin vaivoihin :)
Tällä kertaa meille tuli ilmatäytteinen lauta eli 'pumpattava' suppi, joten saadaan se reissuille mukaan.
Ja mikä parasta, tähän saa myös purjeen, eikä tuulta tarvitse kuulema kuin pari metriä niin
tällä pääsee liikkeelle. Hyvä näin sisämaassa!


Starboard WindSUP 11'2 x 32" Inflatable Fun




Jokaisella suppi reissulla tämä ei ole mukana, mutta jos ollaan pidempi aika rannalla ja varsinkin
porukalla, niin silloin otetaan myös tämäkin mukaan. Tämä on aivan hauska melottava ja
odotan innolla myös purjetta.



Viime reissulla testattiin lautaa Tornionjoessa Ruotsin puolella Materengissa.
Lapin reissulla tajusimme myös, että kyllä näitä olisi kiva olla kaksi jo ihan perhesovun vuoksi ;)
Retkeilykin on kivempaa kaksin vierailla vesillä, joten ostoslista eikun kasvaa...




Takana näkyy Aavasaksan vaara

Aavasaksan sillan pilareista näkyy hyvin Tornionjoen tulvahuipun rajan!


6.9.2014



Kuva Göran Lahti /tiedottaja Övertorneå Kommun

Kaksi vuotta on ventovieraat ihmiset napsineet minusta kuvia ja arvelinkin, että jossain vaiheessa
tulen niihin törmäämään. Nyt se sitten kävi, kun kaverini vinkkasi facebookissa minulle, että
taisitte päästä kuviin reissulla ja ihan kunnan sivuille :)
Hauska sattuma ja hienon kuvan olikin tiedottaja ottanut.

Tuo maisema vaaroineen on niin tärkeä meän perheelle ja tuo hiekkaranta on harvinainen näky :)
En muista, milloin se olisi ollut noin suuresti näkyvillä.
Joessa näkyi paljon myös hiekkasärkkiä ja yhdestäkin rannasta olisi särkkää pitkin päässyt
kävelemään saareen.


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Vesitiiviit puhelinsuojat testissä



Red Paddle merkkinen Rautio.fi 9,00€
Waves Prisma 14,95 €  (Hajosi yhden kesän jälkeen)
Ortlieb rahavyö Varuste.net 26 €


Testasimme suojien vedenpitävyyden laittamalla paperia sisälle ja upottamalla pussukat
3 minuutiksi veteen. Molempien paperit säilyi kuivana, Wavesissa ollut paperi kostui vain
ottaessa paperia pois testin jälkeen. Eli tuon kovemman muoviosan sisään pääsee hieman vettä.
Ohjeessa lukeekin, että pussin on annettava kuivua ennen kännykän ottamista pois.
Toki sen voi kuivata samalla, kun avaa pussukkaa.
Niin pienen vesimäärän (muutama tippa) luulisi kyllä kännykän kuin kännykän kestävän.











 
Eli molemmat ovat ihan yhtä hyviä, mutta Red Paddlen valkoinen väri
helpottaa löytämistä, jos se sattuisi putoamaan järveen.

Pidemmillä reissuilla kaulasta roikkuva puhelinpussi alkaa kuitenkin häiritä, joten tilasin
Varuste.net sivulta vesitiiviin vyötärölaukun. En yleensä voi sietää vyötärölaukkuja, mutta tämä
helpottaa kummasti melojaa. Mies halusi myös auton kaukosäätimellä
toimivat avaimet varmaan suojaan, koska ne toimivat patterilla eivätkä saa kastua.


Saksalaisella Ortlieb rahavyöllä on 5 vuoden takuu.


Kaikki tarvittava mahtuu mukaan:

Auton avaimet
Pankkikortti/pari kolikkoa jätskiä varten ;)
Passi (ulkomailla reissatessa)
Puhelin (jopa tuossa omassa Red Paddlen suojapussissaan)




Tein myös saman vesitestin vyötärölaukulle ja se läpäisi testin eli paperi säilyi kuivana!

Suppailessa vyötärölaukku ei häirinnyt lainkaan, en edes muistanut sen olemassa oloa.
Vyötärölaukku suljetaan vähänkuin merimiessäkki, kääntämällä reuna, mutta tässä
on tarrakiinnitys.
Ainoa 'huono' puoli vyötärölaukussa on se, että ei enää tule räpsittyä kuvia järveltä.
Toki kuvia on otettu siitäkin edestä sitten rannalla :)


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Onni on kattotelineet!



Mies on aikaisemmin vähän ollut kattotelineitä vastaan ja kieltämättä ne näyttävät
ihan kamalalle meidän vanhassa autossa.
Lähiranta kyllästyttää ja SUP WHEELSeillä kärrääminen vie voimia itse melomiselta.
Miehen innostuttua enemmän lajista hommasi hän kattotelineet autoomme ja nyt
puhuu jo Thulen Sup-telineiden tilaamisesta tai ne saa lisäosina nuihin nykyisiin.
Ja laudat katolla auto ei näytä niin pahalle kattotelineineen :)




On kyllä aivan mahtava, kun pääsee valkkaamaan rannan nyt vähän useammasta vaihtoehdosta :)
Vesillä on kyllä aika ruuhkaista nyt ilmojen taas lämmettyä ja meidän kun täytyy väistää kaikkia!
Ajattelin käydä ostamassa melontareittikartan, jospa sieltä löytyisi vahän rauhallisempia paikkoja.





Näppärä tuo Thulen SUP Taxi! Säästää myös lautoja naarmuilta ja painaumilta, joita
helposti tulee liinoilla kiinnittäessä. Oman auton rekisteriotteesta näkee, kuinka paljon
on sallittu kattokuorma.



Kummasti olen ailkanut kiinnittämään huomiota muiden kattovarustukseen ja olen jopa
bongannut yhden SUP- laudan ohi ajaneen auton katolta :)

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Lehti harrastajille

Alla Raution kuvasto/hinnasto ;)

Sain Surf Centeriltä matkalukemista viime reissulla ja nyt huomasin ilokseni, että jatkossa tätä
Suomen Purjelautaliiton SURF & KITE & SUP -lehteä saa irtonumerona
ainakin Kuopion Sokoksen lehtiosastolta.
Lehti tulee tietenkin automaattisesti SPLL:n jäsenille postitse.
Tosin lehti ilmestyy vain kahdesti vuodessa.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kalajoen hiekat



Löysin Hiekkäsärkkä ikävään tämän vanhan Kalajoen Hiekat tv-sarjan :)
Tuttuja ystävällisiä kasvojakin näkyy! Surf Center mukana useammassa jaksossa, samoin kuin
meidän lemppari Pihvitupa ja Safaritalo!


Olen saikulla niin on aikaa katsella telkkua, mutta ketuttaa niiiiiin paljon, koska huomanna tulee
kelit takaisin pitkästä aikaa ja minä en pääse vesille! :(

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Juhannus 2014



Kävimme miehen kanssa katsomassa Rauhalahden juhannuskokkoa vesiltä päin.
Onneksi kokkoa ei meinattu saada syttymään, niin ennätettiin supata paikalle ja kun kokko
tuon kuvan jälkeen heti kaatuikin...

Suomen kesä, varpaat jäässä!

Koukussa mereen

Tänne takaisin ja äkkiä!

Ei mennyt kuin vajaa kuukausi ja oli pakko päästä takaisin Kalajoen Hiekkasärkille.
Tällä kertaa matkustin mieheni kanssa ja meillä oli kyllä ihan huippu reissu!
Tavan suppailusta ei kyllä tullut mitään tuulen ja aaltojen takia, niimpä yritettiin aaltosuppailla.
Aallot ei olleet mitenkään lempeitä niinkuin viimeeksi!
Lensin varmasti sata kertaa laudalta, mutta hauskaa oli.
Laudan kantaminen tuulessa oli todella raskasta ja kävi ihan treenistä taistella tuulen kanssa.



Vuokrasin tuon keskimmäisen Astro Drive Fun 10'5''x35 laudan ja tykkäsin siitä.
Järvessä se olisi varmasti tosi kiva menopeli ja meressä pienemillä aalloilla!
Miehellä oli myös pumpattava lauta, Astro Explorer 11'2''x40 näköala luukulla.

Kuvassa pidempään harrastaneita, en minä :)

Palauttaessamme SUP-lautoja aloimme empimään purjetuntia, sillä tuuli oli niin kova.
Joku soitti ja perui tuntinsa tuulen vuoksi, joten sekin sai arvelemaan onko tämä viisasta...
Tuntia ei kuitenkaan peruttu, koska tuuli oli siiheksi laantumassa.
Ja hyvä että ei peruttu, sillä oltaisiin kyllä kaduttu ihan hirveästi!
Halvemmaksihan se olisi tullut, sillä nyt meillä on kova purjelautakuume!
Jäätiin kyllä pahasti koukkuun lajiin ja suosittelen kokeilemaan tätä upeaa lajia jos mahdollisuus tulee!


Purjelautatunti oli ohjattu ja opettaja oli todella ammattitaitoinen ja rauhallinen.
Purjeen nostaminen oli minulle aika raskasta ja aina kun lauta lähti liikkeelle tein
virheliikkeen ja putosin, kunnes sain menemään päähäni, että rauhalliset liikkeet!
Oli se hieno tunne, kun ei heti kaatunutkaan ja pääsin jo kääntymään laudalla!





Rautio Sports Surf Center

Surf Centerillä hengailu ei auta lautakuumeeseen yhtään! :) Saatiin kuitenkin hyviä vinkkejä, mikä
lauta meidän kannattaisi hankkia seuraavaksi. Palvelu centerillä on kyllä hyvää ja asiantuntevaa.
Vaikka laudat jäi vielä ostamatta, hommasin kuitenkin Roxyn yli söpöt ballerinat muistoksi
huikeasta reissusta.



Illalla oli taas pakko päästä Pihvitupaan, siellä vaan on niin hyvä ruoka ja palvelu! :)
Sen jälkeen seikkailtiin rannalla...





Yövyimme Safarimajoituksen saunallisessa perushuoneessa ja voin kertoa, että tuon jälkeen ei ehkä
pysty vaatimattomammassa Top Camping mökissä yöpymään. Arjen luksusta.


 Huone oli iso ja tilava, varmaan kaksion kokoinen :)









Lamppuun pystyi kaukosäätimellä vaihtamaan tunnelmavalon värin. :)

En malttaisi odottaa seuraavaa reissua!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...