Sivut

torstai 31. maaliskuuta 2016

Kuumeessa



rautio.fi/eshop

Lautakuume iski taas ihan ihme aikaan! Kallavesi on vielä ihan umpi jäässä, vain Kallansillan alla on sula spotti.
Flunssan vuoksi sinne en kuitenkaan ole päässyt lautaa uittamaan.

Kyselin sopivasta laudasta Rautio Sports:n Jarno Rautiolta, meidän luotto maahantuojalta.
Sen verran olin rajausta tehnyt, että laudan pitää olla Red Paddle.
Olin ensin ajatellut, että nyt on helppoa, mutta monta hyvää vaihtoehtoahan sieltä löytyi pelkästään Red:n laudoista. Loppujen lopuksi päädyin tuohon 10'6'' Ride joka on niin sanottu all-round lauta.


Red Paddle Finland:n sivuilla laudat on hyvin jaoteltu eri käyttötarkoituksiin ja sieltä voi käydä katsomassa lautaa  ja tarvikkeita omiin tarpeisiinsa.

Red Paddle 10'6'' Ride

Meillä oli aikaisemmin vain yksi pumpattava sup-lauta ja sehän tarkoitti sitä, että
reissussa meidän oli suppailtava vuorotellen miehen kanssa.
Harmillista, sillä kaikki seikkailut kauniissa maisemissa oli koettava yksin.
Kylmällä ilmalla säälitti rannalle jäänyt värjöittelijä eikä päässyt lähtemään kauemmaksi.
Ei tuntunut kivalle jättää toinen odottamaan rannalle omaa vuoroaan, milloin missäkin kelissä ja hyttysten syötävänä.

Toinen pumpattava lauta on ollut pitkään ostoslistalla, mutta aina on tullut jotain muuta
'tärkeämpää'. Tässä tilanteessa, kun kotimaan matkailu tuntuu varsin mukavalle vaihtoehdolle oli
uusi pumpattavakin tervetullut tuleville reissuille mukaan.
Nyt ei kummankaan tarvitse jäädä rannalle ruikuttamaan :)
Toivon huikeita reissuja ensi kesälle. Meillä on niin kaunista Suomessa ja laudoilla pääsee ihastelemaan sitä vähän eri perspektiivistä. Toivottavasti lomat menee läpi, niin että ollaan samaan aikaan kesälomalla...

Vaikka en ole vielä laudan kanssa vesille asti päässyt, niin käsiteltäessä se tuntui paljon kevyemmälle kuin esim. meidän pumpattava Starboard. Lautalaukku rullilla on myös aivan nerokas idea.
Voin vetää sen vaikka bussipysäkille ja lähteä bussilla johonkin muualle kuin lähirantaan.


En kokeillut vielä laittaa selkään tätä, mutta kantohihnat vaikuttaa hyvälle.
Hyvät on myös laukun nostokahvat, ne helpottavat nostamista takakonttiin.



Laudan kuvaus kopsattu maahantuojan sivuilta.

Jos voisit omistaa vain yhden Red Paddle Co-laudan, Ride 10’6” olisi se lauta, jota suosittelisimme sinulle – se on jo maailman suosituin ilmatäytteinen SUP.
Laudan suosio perustuu sen monipuolisuuteen. 10’6” Ride on suunniteltu kellumaan ja liukumaan helposti tasaisessa vedessä, ja laudan muodossa on juuri sopiva määrä kaartuvuutta, joka saa laudan surffaamaan pehmeästi ja ennakoitavasti aallossa, riippumatta siitä millainen suppaaja olet. Laudan 120mm/ 4.7” paksuus lisää laudan jäykkyyttä vaikuttamatta silti laudan kulkuun ja suorituskykyyn. Keulan cargo-kiinnitys viimeistelee tämän ikonisen paketin.
Uutena kaudella 2016 tulee MSL fuusiokomposiitti ja ilmatiivis päällyste. MSL:ssa sulatetaan toinen kerros kovakestoista polymeeria dropstitch-ytimeen raaka-ainevaiheessa. Tämä prosessi sulkee pois käsin liimaamisen mahdolliset virheet. Korkealuokkainen tuotantovaihe säästää melkein kaksi kiloa laudan painossa ja tekee laudasta jäykemmän matalammilla paineilla.

Kaikkien Red Paddle Co-lautojen mukana toimitetaan:

- Red Paddle Co-lautareppu
- Titan-pumppu
- Korjaussarja
- Ilmainen vedenkestävä suojapussi puhelimellesi


Titan -pumppu oli myös paljon parempi kuin meidän aikeisempi! Se kannattaa hankkia jos
tuskailee vanhan pumpun kanssa, sillä tämä säästää voimia.
Itse en paljon uskaltanut pumppailla flunssan vuoksi, mutta eron kyllä huomasi.
Lauta oli hetkessä pumpattu! Irtaalleen Titan -pumppu maksaa 79 €.

Vaikka meillä on leahshit molemmille, meillä on niin monta lautaa, että yksi leash lisää ei haittaa.
Ja mielestäni leash on oltava jos vesille aikoo lähteä. Päästään siis isommalla porukalla vesille.
Howzit leasheissä on paljon herkullisia värejä, mutta koska tää oli mun eka Redin lauta, valitsin tietenkin punaisen.

Leashes save lives


Kerroinkin aikaisemmin, että jos vielä ostan melan niin haluan sen ovaalilla varrella.
Alunperin oli tarkoitus ostaa miehelleni uusi mela.
Kun mies ei oikein osannut päättää, päädyttiin siihen, että hän saa tämän melan
ja minä saan tuon uuden Starboard Bolt Tiki Tech M S40 Oval:n.


Näin melaa kuvaillaan Rautio Sports:n sivuilla:

Bolt on kisa- ja retkikäyttöön suunniteltu kokonaan uusi melamallisto. Boltissa on erityisen paljon pitoa ja suuntavakautta. Se sopii erityisen hyvin kisa- ja flat water-käyttöön.

Tiki Tech-lapa:

- Korkeatiheyksinen PVC-ydin tekee lavasta vahvemman ja kevyemmän
- Koko melan pituinen UD-Carbon stringeri tehostaa lavan joustavuutta ja voimaa
- Melan lavan reunat on ABS-käsitelty, jolloin melan osuessa lautaan kumpikaan väline ei kärsi
Lavan koko: M - 540 cm2
Melan paino: 232 g

Hybrid Carbon-varsi:

- 10 % kevyempi ja vahvempi kuin vuoden 2015 vastaavat mallit
- hinnaltaan huokeampi kuin täyshiilikuituinen varsi

Varren jäykkyys S40:

- jäykkyydeen ja jouston välinen tasapaino suorituskyvyssä

Varren muoto - ovaali:

- tarkka ja kontrolloitu grippi
- muotoiltu istumaan käteen luonnollisesti, tuo kulkuun suoruutta
- ei teräviä kulmia kuten monissa muissa meloissa

Starboard Bolt Tiki Tech M S40 Oval


Olen aivan innoissani näistä! Ja onhan tämä hyvä sijoitus, yhteistä laatuaikaa vesillä!



sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

SUP -kirppis



Tein oman blogin myytäville SUP kamoilleni. Pääset sinne klikkaamalla bannerin alla olevaa
SUP -kirppis tekstiä tai suoraan suppailu.blogspot.fi.
Kannattaa käydä siellä aina välillä kurkkaamassa ja tekemässä löytöjä ;)
Lisätietoja tuotteista voit kysyä sähköpostilla, suppaus@gmail.com.

Hyvää pääsiästä!

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Ale löytöjä


Kauden alkua odotellessa on aikaa päivittää ja hankkia uusia varusteita.
Löysin Wetsuit Outlet:n alesta uudet 2 millin märkäpukuhanskat itselleni.
Lisäksi ostin pienen merimiessäkin, johon saan mahtumaan hyvin kaikki tarvittavan.
Tarvitsen sitä lähinnä silloin, kun lähden kotirannasta ja vedän laudan sinne sup wheelseillä.



Hanskat ovat aika napakat ja yhdestä kohdasta  sauman pinnoite hieman repesi...
Onneksi nuo hieman löystyvät käytössä. Nämä eivät vaikuta niin liukkaille kuin edelliset.
Se varmistuu sitten vasta käytännössä.


Hienosti nämä oli ainakin pakattu. Tuli ihan mieleen merkkilaukkujen dustbag.




Palm -merkkisessä todella kevyessä merimiessäkissä on kolmen vuoden takuu.
Minun 3 milliset märkäpukuhanskat ovat samalta merkiltä.
Meidän Bilteman 20 litrainen merimiessäkki on painava ja aivan liian iso pienemmille matkoille.

Biltema / Palm

Mietin ensin 3 litraista, mutta sen mitat tuntuivat niin pienille, joten päädyin tuohon 6 litraiseen.
Nyt taas tuo tuntuu isolle, mutta saahan sen rullaamalla pienemmäksi.
Keveytensä vuoksi Palm oli lähteä tuulen mukana. Täytettynä vain kevyesti se on varmaan laitettava kiinni lautaan. Termari tai vesipullo antaa varmasti painoa tarpeeksi.
Pussin materiaali on todella ohutta ja muistuttaa vuorikangasta. Tuntuu, että voiko tuo pitää vettä...
Mutta jos nimi on drybag niin onhan se uskottava.

Wetsuit Outlet:n toimitustapa oli muuttunut. Ennen paketti tuli suoraan postilaatikkoon, mutta nyt sen toimitti DHL.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Sorsat


Viime kesänä sorsat kiinnostuivat kovasti SUP-laudoista.
Tämä yksilö myös maisteli minun lautaa...Kunnon nakutus kuului, kun se yritti saada pientä suupalaa :)
Pari kertaa olin varma, että sorsa nousee laudalle. Niin ei kuitenkaan käynyt, mutta se kuva olisi ollut kiva saada.




Hyvin pysyi vauhdissa mukana! :D


Mies varmaan näytti sille, että hänellä olisi jotain syötävää...Pettymys oli suuri ja sorsa poistui paikalta.








Yksin rannassa ollut sorsa alkoi päästellä ääntä. Ei mennyt kuin hetki ja ympärillämme oli 10 sorsaa!









En ole syöttänyt näitä kavereita, mutta varmaan ne ovat joltain saaneet jotain, kun tulevat niin tykö.
Sorsienkin ruokintaan kannattaa perehtyä ja lukea netistä, mikä on sopivaa syötävää niille.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kevät tuu jo!

Kun muualla jo availlaan SUP-kautta, täällä vasta haaveillaan siitä (aivan tuskissaan).
Tuleva kausi onkin mielessä päivittäin, no oikei koko ajan! Näin jopa unta, että satamasta oli jäät lähteneet ja siellä oli aaltoja mun makuun. Aamulla paikallisten laittamat Instagram kuvat herättivät hyvin todellisuuten, jäässä se on edelleen!

Surfdomen alesta löytyi tulevalle kaudelle uudet hienot surf leggingsit eli märkäpukuhousut,
pantsit, you name it. Tykkään Billabongin palmu päntseistä tosi paljon ja kun huomasin Surfdomen
alessa nämä, en malttanut olla painamatta osta -nappia! Nämä ovat viime vuoden mallistoa niinkuin
palmu versiotkin. Näin tummissa ei niin likakaan näy. Ihan niin tummat nämä eivät ole, mitä nettisivuilla tai tuossa kuvassani näyttää.Nämä saapuivat juuri sopivasti Naistenpäiväksi ja sain taas nauraa tuota meidän Arttu kissaa!

Billabongit kuivalla maalla, ei hyvä näky!

Surfdome

Koska liikun paljon luonnossa, haluan myös tehdä asioita sen hyväksi.
Syksystä asti olen miettinyt löytämäni saaren 'Happy Placen' siivoamista.
Pysähdyin siellä ensimmäisen kerran viime syksynä ja ihastuin paikkaan, jossa voi katsella auringonlaskua huonon päivän jälkeen. Kesällä, suppaillessani tuon pienen saaren ohi, siellä oli aina joku.
Syksyllä taas kelit eivät olleet niin suotuisat ja sen siivoaminen jäi. Siitä kyllä puhuttiin mieheni kanssa ja se oli tarkoitus toteuttaa ennen lumien ja jään tuloa. Tuntuu kyllä vähän hassulle siivota sitä, minkä joku veneilijä on tuonut tullessaan. Keväällä on onneksi ihan eri meininki toteuttaa tämä sään puolesta. Siellä odottaa mm. maastoutunut muovinen puutarhapöydänkansi (toivottavasti ei mitään ruumista sen alla).

#2minutebeachclean

Pidetäänhän paikat siisteinä, hyvää Naistenpäivää!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...