Sivut

perjantai 28. elokuuta 2015

Torniolaakso

Tornionjoki on Euroopan pisin vapaana virtaava, valjastamaton joki.

Teimme viikonloppuna pikareissun pohjoiseen. Vaikka meillä oli vain yksi päivä aikaa olla perillä halusin ottaa pumpattavan laudan mukaan, just in case! 
Rakastan Lapin maisemia ja vaikka me ei kovin pohjoisessa oltukkaan, on maisemat tuolla 
ihan omaa luokkaansa. 
En ole kotoisin sieltä, mutta asunut pitkään siellä useassakin paikassa. 
Jokin kaipuu sinne aina on, vaikka enää en niin pohjoisessa haluaisi asua. 



Isäni asuu Ruotsin puolella melkein samalla kohtaa kuin anoppini Tornionjoen toisella puolella.
Niimpä nytkin päädyimme SUPpailemaan Ruotsin puolelle lähelle vanhaa tullia.
Tunnelma oli niin erillainen kuin Kallavedessä suppailessa.
Jokilaiva samoili Suomen puolella ja muutamia kalastajia lipui ohi...rauhassa.
Välillä kantautui jostain laukauksen ääniä (sorsastuskausi).
Tällä kertaa ei Övertorneån kunnan tiedoittaja sattunut paikalle kuvaamaan :)


Siinä suppailessa aloin ihmetellä, kun lauta tuntui jotenkin löysälle vaikka se oli pumpattu täyteen.
En ajatellut siinä kuitenkaan asiaa sen kummemmin. Myöhemmin rannassa kuulimme, että lauta sihisee. Päästimme ilmat laudasta ja alkoi kuulua sihinää laudan kyljestä. Selvä reikähän se oli! 
En voinut käsittää, mistä se oli tullut. Mihinkään kiveen tms. ei oltu millään kertaa osuttu 
eikä lautaa ole käytetty kovin montaa kertaa.
Aloin miettiä voiko kasassa säilyttäminen vaikuttaa asiaan, mutta sillä ei kuulemma ole merkitystä onko lauta suorana vai kasissa. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että kissan on täytynyt raivopäissään jousta laudan päältä ja kynnet on painuneet läpi. Muuta selitystä en keksinyt.
Onneksi laudan voi paikata. Mitään kammoa tästä ei siis jäänyt.

Laudan sivusta löytyikin kissankynnen jäljet. Arttu-kissa oli teroittanut lautaan kyntensä ja
tästä opimmekin, että lautakassi on säilytettävä kissan ulottumissa! Suosittelen sitä muillekkin!
Koska kissankynsistä jäi niin pienet reiät, mies paikkasi ne LiquiSolella. Lautaa on saanut sen jälkeen huoletta käyttää. Tätä maahantuoja tuskin suosittelisi, joten kannattaa aina käyttää laudan omaa paikkaus settiä tai varmistaa maahantuojalta asia ensin.









Kuten kuvasta näkyy, oli seuranamme muutama itikka, mäkärä ja polttiainen! 
Se ei kuitenkaan menoa haitannut.





Niinkuin moni tietää, rakastan merta (vietin lapsuuteni Seskarössä).
Joen pohja muistutti ja olikin ihan kuin meressä! Pohja näkyi vielä parin metrin syvyydessä.
Täällä kotona tuollainen on aika harvinaista ja vain pienellä alueella.


Aavasaksan silta

Talvella noissa kaarissa palaa ihanat pallovalot!




Seesteistä





Kuu




Kuvissa ei näy, mutta taivaalla oli kolme liitovarjoa tai miksi niitä sanotaan. Niissä oli kuitenkin moottorit.
Tuntuu olevan suosittu harrastus Ruotsin puolella, enkä ihmettele yhtään! Aika hienoissa maisemmissa saavat harrastaa ja ihan eri perspektiivistä kuin me.




On Line Supersocke On-Tour


Muutama hyönteinen lentänyt tuulilasiin...
Löysin Tuomaan Tuvasta (Tuomaan Paja) ihanat villasukat vain 14 eurolla. 
Siihen hintaan en kehtaa itse alkaa neulomaan. Mukavasti lämmittivät jalkoja illan päätteeksi. 
Langassa on aloe veraa ja jojobaöljyä.
Toinen shoppailupaikka Juoksengissa on Pörröporo sielläkin on matkamuistoja, mutta myös ihania poro- ja riistaherkkuja! Kahviosta saa mm. keittoa ja poropaniinia. Ihana paikka ja palvelu!




Meidän ja varsinkin minun lempi pysähdyspaikaksi on tullut Kuivaniemessä sijaitseva Merihelmi.
Niinkuin nimi kertoo, sijaitsee se meren rannalla Oulun ja Kemin välissä.
Paljon tuota väliä matkustaneena voin kertoa, että siellä on puhtaimmat ja siisteimmät vessat ikinä tuolla välillä. Myös hyvä ruuan tuoksu houkuttelee viettämään hetken paikassa, mutta koska karvakamut odottavat, ei ruokailuun ole aikaa.







Turisti

Uimarannalta löytyy pukukopit ja lasten leikkipaikka.




Suosittelen pysähtymään Merihelmessä tai edes tuossa rannassa, ihana paikka!
Jos haluaa pysähtyä pidempään löytyy vierestä läpi vuoden palveleva camping alue myös.



lauantai 8. elokuuta 2015

Muistoja kesälomalta

Voi, kun loma olisi vielä edessäpäin!
No, mutta säästä huolimatta kesäloma oli ihana ja tuli ihan tarpeeseen.
Nyt odetellaan sitten sitä talvilomaa...ja viikonloppuvapaita.



Heti lomani alettua alkoi tulla selväksi, että märkäpukua ei tarvitse vielä laittaa kesälomalle.
Vesi oli todella kylmää ja lämpimällä säällä tuuli ihan kunnolla. Suppaillessa ei märkkäriä enää pidetty kuin juhannuksena, kun oli riski jäädä sateeseen(ja Hiekkasärkillä). Märkkäri päällä sade ei niin haittaa, mutta märät vaatteet päällä taas ei ole kiva suppailla. Varsinkin jos vielä tuulee.


Tuuli riehtoi koivunlehtiä irti ja päälläni oli paksumpi märkäpukuni ja tossut.
Eli sen puolesta ei kylmä tullut! Purje ei meinannut pysyä rannalla vaan meinasi lähteä tuulen mukaan. Rikaaminen on vielä niin uusi asia, että aikaa saa varata ja katsoa ohjeita Youtubesta.
Vaikeaa on myös miettiä, mikä ranta milloinkin olisi paras lähteä tuulen kannalta.

5mm...Suomen kesä...

Lopuksi istuskelin laiturilla syömässä eväitä.


***

Meillä alkaa muodostua perinteeksi käydä katsomassa juhannuskokkoa vesiltä käsin SUP-laudoilla ja
niin kävimme tänäkin vuonna. Illalla oli kokko kello 19.00 Rauhalahden rannalla.
Se on aina aika pieni, mutta katsojia on paljon. Tänä vuonna sytytykseen oli panostettu vähän enemmän :) Lähdimme Jynkänlahden venesatamasta vesille. Veneliikennettä oli ihan jonkin verran.
Matkaan meni sen vuoksi vähän pidempään, noin 45 minuuttia.

#Juhannussup

Rauhalahti Camping

Ilma oli ihan huippu hyvä! Aemmin päivällä jäätiin lenkillä useamman kerran kunnon kaatosateeseen.


Lähtiessämme pois huomasimme Jätkänkämpän kohdalla taituroivan tukkijätkän.
Taitava oli hän! Rannalta kuuluikin, että suppaus taitaa olla nykyajan versio.
Jätkänkämpän kokko on isompi ja poltetaan myöhemmin illalla.


Huomasin, että isommat laivat oli koristeltu koivuilla.
Pitihän se sitten minunkin laittaa kunnon juhannuskoristelut!
En suosittele ötökkäkammoiselle, laudalla alkoi vilistä jos jonkinlaista ötökkää :)





***


Starboard Freeride Windsup

Vaikka ei paljon tuullut, lähdin opettelemaan purjeen käsittelyä.
Mies nappasi harvinaisen hyvän kuvan, ihmettelen! :) Hetkeä myöhemmin kömminkin vedestä laudan päälle kuin hylje konsanaan! Sitä kuvaa en näytä :) Siinä kun upposin ruskeaan veteen, tuli mieleen kuinka paljon mukavampaa oli kaatuilla Hiekkasärkillä huomattavasti kirkkaampaan veteen ja vielä vyötärön syvyyteen! Suppaillessa on myös tottunut karkuremmin turvaan, joten pidin puomista kiinni pudotessa veteen, etten joutuisi kauaksi laudasta.

Myöhemmin tuo yllä oleva kuva voitti Fast Sport Nutritionin kuva kisassa lahjakortin Asenne Surf Webstoreen! Mahtavaa, sillä en koskaan voita missään arvonnoissa tms.!
Kannatti osallistua vaikka hetken mietinkin, että kehtaanko.


Ei ihan Victorias Secrettiä nuo mun paksut (kellunta) liivit :)
Eikä kauhean edustavat, mutta ostan myöhemmin ihan kunnon liivit, jotka pysyvät paikoillaan.
Haaveilen edelleen myös oikeista surffivehkeistä.
Jospa nyt lopetan suppien oston, niin se on joskus mahdollista. Toisaalta, minulta puuttuu vielä kisalauta...

Oli tosi kivaa, vaikka ei vielä sujukkaan kuin tanssi.
Mies joutui hinaamaan minua kun päädyin melkein jonkun lauturille :D
Luoviminen ei oikein onnistunut...




***


Löysin vihdoin Myrskynratsastajat eli Point Break elokuvan, joten se oli sateisen illan kohokohta!
Se on varmasti on vaikuttanut minuun aikanaan niin paljon, että nyt ollaan tässä!
Mutta toivottavasti vielä joskus jossain vähän isommilla aalloilla.




***

Kävimme katsomassa vesitasojen ylilennon, kun kymmenen konetta kiersi Puijontornin.
Hurja tunne, kun ne lentivät meidän ylitse. Ajattelin, että toivottavasti laskupaikka ei ole muuttunut! En haluaisi olla jaloissa, kun nuo laskeutuvat.




Lähdimme Julkulan venerannasta melkoisella tuulella treeni mielessä.
Ennätettiin meloa hieman liian kauas kuvia ajatellen, mutta hetken jos chillaili, niin oli ajautunut
jo 100 metriä takaisin rantaan päin.
Joten ajateltiin mennä ensin kauemmaksi ja lipua takaisin, kun esitys alkaa.
Se ei tietenkään alkanut ihan minutilleen.


Kuvasta ei juuri saa selvää, mutta nuo on vesitasoja ei lintuja :D


Sorsat parveili emonsa kanssa lautani ympärillä ees taas, en raaskinut nousta ja lähteä vaan jäin seuraamaan nousisiko kaksi kiinnostuneinta mahdollisesti lautani päälle.
Jäljelle jäi yksi todella kiinnostunut tapaus, joka ei selvästikkään välittänyt emonsa kutsuista.
Tuleva SUPpaaja selvästikkin!



Mä niin haluan isona tollasen!






***

Rauhalahti

Kesälomani ainoana hellepäivänä näin ensimmäistä kertaa tuntemattomia SUPpaajia Kallavedessä.
Ei siihen mennytkään kuin kolme kesää!

Hello there!

***



Mukaan mahtui mahtavia auringonlaskuja ja muuta mukavaa.
Parasta kuitenkin oli reissu Kalajoen Hiekkasärkille, meri on vaan niin mahtava!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...